tiistai 5. syyskuuta 2017

Pieniä ekotekoja

Johdanto

Viime aikoina on jälleen uutisoitu tuhoisista sään ääri-ilmiöistä. Näiden ääri-ilmiöiden ennustetaan myös lisääntyvän tulevaisuudessa ilmastonmuutoksen seurauksena. Aika-ajoin onkin hyvä pysähtyä miettimään miten oma toiminta vaikuttaa ilmastonmuutokseen ja voisiko asioita tehdä vähemmän ilmastoa ja luontoa kuormittavalla tavalla. Omien valintojen ja tekojen vaikutus ilmastonmuutoksessa voi tuntua kokonaisuudessa merkityksettömältä, mutta vanha viisaus "pienistä puroista kasvaa suuri joki" pätee myös tässä. Kukaan yksin ei pysty maapalloa pelastamaan, mutta omat ilmastoteot linkittyvät osaksi vaikuttavaa globaalia yksilöiden ja yhteisöjen ilmastoteoista muodostuvaa ilmastonmuutoksen torjuntaketjua.

Toimintojen ympäristövaikutusten arviointi ei poikkea muusta, minkä tahansa asian tehostamiseen tai parantamiseen tähtäävästä prosessista. Kartoitetaan nykytila, tunnistetaan asiat joilla on vaikutusta ja jotka voidaan tehdä paremmin, asetetaan tavoitteet, sovitut asiat toteutetaan ja seurataan tavoitteiden toteutumista.

Oma yritystoimintani nojaa kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan hyödyntämällä kehittyneintä ohjelmisto- ja laiteteknologiaa sekä digitaalisuuden mahdollisuuksia rakennusalalla. Ilmastotekojen osalta olen mukana Joensuun ilmastokumppanuusverkostossa, johon liittyneet toimijat ovat kukin tehneet omaan toimintaansa liittyvät ilmastositoumuksensa. Ilmastositoumukseni käsittää muutaman konkreettisen asian, jotka ovat myös mitattavissa. Ympäristövaikutusten osalta kuitenkin merkittävimpiä ovat päivittäisissä työtehtävissä tekemäni ratkaisut. Näistä työtehtävistä päätin jäsentää yleiskatsauksen kuvaamaan yhteen kapeaan alaan liittyvistä vaikutusmahdollisuuksista. 

Suunnitteluprosessi

Nykyinen ohjelmistoteknologia ja tietomallinnus mahdollistavat suunnitelmien tiedonsiirron ilman paperitulosteita. Digitaalisuus vähentää suunnitteluprosessin ympäristökuormituksia ja lähtökohtana omassa toiminnassani on siirtää suunnitelmat valmistuspaikalle älylaitteissa luettavassa ja hyödynnettävässä muodossa. Tietomallintamalla tehty suunnitelma tai digitaalinen tuotemalli sisältävät valmistustietojen lisäksi arvokasta informaatiota suunnittelukohteesta havainnollisessa muodossa. Mahdolliset suunnitelmamuutokset päivittyvät älylaitteilla luettaviin suunnitelmiin reaaliaikaisesti ja virheiden mahdollisuus pienenee. Yhteistyö eri toimijoiden välillä paranee, tehokkuus lisääntyy ja ylimääräiset työvaiheet vähenevät.

Kuva 1. Valjastamalla suunnitteluprosessiin digitaalisuuden mahdollisuudet pystytään prosessi hoitamaan aikaisempaa ympäristöystävällisemmin ja kustannustehokkaammin.








Tuotesuunnittelu

Tuotesuunnittelussa pyrkimykseni on suunnitella kestävyys ja toiminnallisuus huomioiden mahdollisimman ympäristöystävällisiä ja kustannustehokkaita tuotteita reaaliaikaisen vaikutusarvioinnin avulla. Tuotesuunnittelussa voidaan ympäristökuormituksiin vaikuttaa erityisesti materiaalivalinnoilla, materiaalitehokkuudella, kestävyydellä ja valmistettavuudella. Tuotteen ympäristövaikutukset muodostuvat pitkälti näiden osatekijöiden vaikutuksesta tuotteen elinkaaressa. Ympäristöarvojen vaaliminen tuotesuunnittelussa voi lisätä myös tuotteen hintakilpailukykyä erityisesti parantuneen materiaalitehokkuuden ansiosta.

Kuva 2. Tuotesuunnittelussa tehtävien valintojen ja tuotemuutosten reaaliaikaisella ympäristö- ja kustannusvaikutusten arvioinnilla voidaan optimoida tuotteen ekotehokkuutta.













Energiatehokkuuden analyysit ja simulaatiot

Energiatehokkuuden selvityksissä ja energiatodistusten laadinnassa käytän rakennussimulaatiota, joka perustuu rakennuksesta tehtyyn tietomalliin. Rakennussimuloinnin avulla voidaan kohteesta tehdä esimerkiksi rakenneliitosten kylmäsilta-analyyseja, sisätilan olosuhdesimulaatioita, rakennuksen hiilijalanjäljen arviointia ja muodostaa koko rakennuksen kattava energiamalli (BEM). Menetelmä soveltuu niin uudistuotantoon kuin myös olemassa oleviin rakennuksiin. Rakennusten energiantarvetta pienentämällä vähennetään tehokkaasti rakennuskannan energiankulutuksesta aiheutuvaa ympäristökuormitusta. 

Kuva 3. Energiatehokkaassa rakennuksessa yksityiskohdilla on merkitystä. Liitosten kylmäsilta-analyysin avulla voidaan arvioida liitoksen kautta siirtyvää lämpövirtaa ja rakenteiden pintalämpötiloja.

Kuva 4. Rakennussimulaatiolla luotu rakennuksen energiamalli antaa realistisen arvion rakennuksen energiatehokkuudesta.
Lopuksi

Edellä esitetyt toiminnot ovat läpileikkaus päivittäisistä työtehtävistä, joissa tekemilläni päätöksillä on vaikutusta ympäristöön. Vaikka kirjoitus on tehty työtehtävieni näkökulmasta liittyy useimpiin työtehtäviin alasta riippumatta valintoja joilla on ympäristövaikutuksia. Yhden ihmisenkin pienillä ekoteoilla, niin työssä kuin vapaa-aikana, on merkitystä. 





























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti